Tavoitteena luoda 150 000 uutta työpaikkaa Suomeen

Suomi tarvitsee uusia kokeiluja ja monimuotoisuutta, sanoo jedineuvos Alf Rehn. 150000.fi -sivusto on yhteinen ideointiareena kaikille suomalaisille.
Euroopan nopein työikäisen väestön määrän lasku ja tarve ikääntyneiden terveydenhuoltopalveluille on luonut uhan 1990-luvun laman kaltaisesta kriisistä. Kauppakamarit ovat käynnistäneet kampanjan, jolla haetaan keinoja luoda Suomeen 150 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä.
“Hyvinvoiva Suomi, jossa on hyvä yrittää, on kaikkien suomalaisen yhteinen asia. Kaikki julkiset palvelut, joihin olemme tottuneet, saavat rahoituksensa verotuloista. Vain luomalla työpaikkoja Suomeen mahdollistamme sen, että meistä huolehditaan. Yhteiskunta ilman hyvinvoivia yrityksiä on yhteiskunta ilman hyvinvointia”, taustoittaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä.
Suomeen tarvitaan nopeasti lisää työpaikkoja, työvoimareservien hyödyntämistä ja mittavaa tuottavuuden parantamista julkisella sektorilla. Huoli on aito. Suomessa työikäisen väestön määrä laskee nopeammin kuin missään muussa Euroopan maassa. Samaan aikaan tarve julkisesti tuotetuille ikääntyneiden terveydenhuoltopalveluille kasvaa.
Näköpiirissä ei ole Nokian kaltaista suurta menestystarinaa. Suomen talouskasvun on synnyttävä pienistä puroista eli pk-yrityksissä.
Unohda mennyt, keskity uuteen
Nyt kaivataan ennen kaikkea rohkeaa ja ennakkoluulotonta asennetta. Sellaisia esimerkkejä, jotka innostavat vaikka eläkkeelle jääviä perustamaan firmoja eläkepäiviensä ratoksi.
“Tulevaisuutta ei rakenneta katsomalla sitä, mikä toimi ennen vanhaan, vaan unohtamalla mennyt. Suomi tarvitsee uusia kokeiluja ja uutta monimuotoisuutta”, sanoo kampanjan jedineuvos Alf Rehn.
“Kutsummekin kaikki suomalaiset kertomaan meille ideansa työllistämisen helpottamiseen ja osallistumaan keskusteluun. Lupaan, että kamarit ottavat palloja vastaan ja viemme niitä eteenpäin päättäjille verkostomme avulla”, sanoo Penttilä.
Tule mukaan ideoimaan
“Tehdään maastamme kertakaikkiaan niin houkutteleva investointialue, jotta tänne syntyy uutta liiketoimintaa jo olemassa olevien lisäksi.”
“Ikääntyvien ikäluokkien palvelun koulutuksesta tuote Suomelle.”
“Nuorissa pk-yrittäjän toivo?”
Kaikki suomalaiset ovat tervetulleita osoitteeseen www.150000.fi ideoimaan tapoja, joilla yritykset kukoistaisivat Suomessa. Kampanja jatkuu talouselämän tärkeimpään tapahtumaan asti, marraskuun 2011 Kauppakamari Forumiin, jolloin ideat esitellään päättäjille.
Kampanjan myötä kauppakamarit lähtevät rakentamaan avointa keskustelua suomalaisten kanssa. Kuka tahansa voi jättää idean, kertoa esteestä tai yrittämiseen liittyvän tarinan.





