Vuoden 2030 Suomi on maailman ongelmanratkaisija
Suomen suurin vahvuus on maamme historiaan ja kulttuuriin pohjautuva ennakkoluuloton ja ratkaisukeskeinen tapa suhtautua ongelmiin. Haluamme valjastaa ratkaisukeskeisyytemme ratkaisemaan suomalaisia, Suomea ja koko maailmaa kohtaavia uhkia.
Maabrändivaltuuskunta on kiteyttänyt marraskuussa 2010 julkaistussa raportissaan kolme teemaa, joihin tapamme toimia soveltuu erityisen hyvin. Suomalaisen yhteiskunnan toimivuus, suomalaisten läheinen luontosuhde ja maailman kärkiluokkaa oleva peruskoulutus eivät ole pelkästään ylpeyden aiheita, vaan oikein käytettyinä myös tehokkaita työkaluja. Teemat on jaettu raportissa hyvin konkreettisiksi tehtäviksi, jotka toteuttamalla kehitämme sekä omaa maatamme että koko maailmaa ja samalla osoitamme vahvuutemme koko maailmalle.
Tavoitteena on, että vuoden 2030 Suomi tunnetaan siitä, että me emme pelkää oudoiltakaan kuulostavia haasteita; olemme parhaimmillamme silloin, kun tilanne näyttää mahdottomalta. Näin kehitämme Suomi-kuvaa ainoalla oikealla tavalla: tekemällä Suomesta ja koko maailmasta paremman paikan elää.
Finland – Consider it solved!





