Kysely: Miten Suomesta parempi paikka elää ja tehdä töitä?

Verkkoon avatulla osallistumiskanavalla pohditaan yhdessä, minkälaisia kysymyksiä on ratkaistava, jotta Suomi on vuonna 2030 hyvä paikka elää ja tehdä työtä.
Osallistumaan kutsutaan kaikki suomalaiset. Osallistumiskanava on osa Suomen hallituksen tulevaisuusselonteon valmistelua.
Tulevaisuusselonteko on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2013. Osallistumiskanava on tuotettu yhteistyössä tulevaisuusselontekoon osallistuvien Suomen Akatemian, Sitran ja Tekesin kanssa.
”Toivomme keskustelijoilta ennakkoluulottomia ajatuksia ja uusia näkökulmia Suomelle vuonna 2030 ja matkasta sinne pääsemiseksi”, sanoo tulevaisuusselontekotyön pääsihteeri Pekka Lindroos valtioneuvoston kansliasta.
Keskeisiä näkökulmia tulevaisuuden pohdinnassa ovat kestävän talouden, hyvinvoinnin ja ympäristön näkökulmat globaaleja kytkentöjä unohtamatta.
Hallituksen tulevaisuusselonteko valmistellaan avoimesti, osallistavasti ja ennakkoluulottomasti tulevaa ennakoiden sekä kansalaisia ja erilaisia sidosryhmiä kuullen. Sen lähtökohtana ovat tutkimus- ja asiantuntijatieto sekä tulevaisuutta koskevat arviot ja odotukset. Selonteon rinnalla toteutetaan myös kansainvälinen tutkimushanke kestävän kasvun mallista.
Tulevaisuus 2030 -osallistumiskanava on avoinna kaksi viikkoa osoitteessa www.fountainpark.fi/tulevaisuusaivoriihi.





